Pikkuhuppu ja letit 1300-luvun puolivälin tyyliin



Pikkuhuppu

Huppu perustuu malliltaan Lontoon löytöihin, ajoitukseltaan 1400-luvun loppupuolelta (Some clothing of the middle ages). Samankaltaisia alkaa näkyä myös kuvituksissa hieman ennen 1300-luvun puoliväliä, ensimmäisten kuvien löytyessä Codex Manessesta (1300-1340, todennäköisesti nämä kuvat jälkimmäiseltä osalta). Tällaisen pikkuhupun käyttö on kuvituksien perusteella ilmeisesti ollut sosiaalisesti aika vaihtelevaa, samanlaisia huppuja nähdään niin työtä tekevällä väellä (Luttrell Psalter:issa) ja vaivaisilla (Roman de la Rosessa, 1348) kuvattuna yhtä lailla kuin kuin huippumuodikkailla, ilmeisen varakkailla naisillakin (Egerton 931 -käsikirjoitus, 1350, Ranska, Guillaume de Machautin runokirja, 1425, Ranska).

Hupusta vaikuttaisi olevan kaksi eri tyyliä, toinen taaksepäin taitettavalla etureunalla (kuten omani ja ilmeisesti Lontoon nr. 246 huppukin), toinen taas ilman pitkää etureunaa. Nopeasti tutkiskellen vaikuttaisi siltä, että jälkimmäiset olisivat vanhempaa tyyppiä, mutta lähdekuvien määrän ollessa vähän rajallinen, tuota ei kannata ottaa ihan 100% totuutena.
 
Materiaali hupussa on viininpunaista villaa, joka on ommeltu sikkilangalla. Kangas on oikeastaan "Codex Manesse"-päälimekon leikkuujätettä, ja semminkin vähän kangasta tämä vie että kummalliset pienet kankaanpalat soveltuvat tähön enemmän kuin hyvin -näin vinkkinä mahdollista omaa pikkuhuppua harkitsevalle. Nappeja toisessa reunassa on 9 kpl, samasta kankaasta tehdyt kuin huppu.




















Lontoon hupun nr. 246 kaava, kuva
Some clothing of the Middle ages (Marc Carlson)







Luttrell Psalter, Englanti, 1320–1340


Roman de la Rose, Ranska, 1348

Guillaume de Machautin runokirja,
1425, Ranska



Egerton 931 -käsikirjoitus,
1350, Ranska


Roman de la rose, Ranska, 1365



Irtoletit

Irtoletit ovat versio Lontoosta löydetyistä irtoleteistä (esitelty yksityiskohtaisesti Museum of Londonin kirjassa Dress Accessories). Tosin versiointi on varsin pintapuolista, omani eroavat Lontoon löydöstä sekä itse lettien että niiden kiinnitysnauhan materiaalista.

Materiaali leteissä on koruttomasti LVI-tiivistehamppua, jota rautakaupassa myydään puoli-ilmaiseen hintaan. Periaate -oman tukan jatkaminen muulla kuin hiusmateriaalilla- on kuitenkin tunnettu jo ennen 1300-lukuakin, paikka paikoin paheksuttuna, muttei ainakaan kokonaan kiellettynä. Jälkimmäisestä esimerkkinä ovat mm. kirjassa Fashion In The Age Of The Black Prince (Stella Mary Newton, 1980) kerrottu Firenzen piispan määräys v. 1310 koskien pellavaisia, villaisia ja silkkisiä irtolettejä, ja myös Roman de la Rose (1230-1275, Ranska) ohjeistaa hiuksensa menettänyttä naista tekotukan laittamisessa.

Hamppukimput letitettiin pitkiksi leteiksi ja taitettiin kaksinkerroin, ja pidon varmistamiseksi kaksinkerroin taitettu letti ommeltiin yhteen. Letipötköt ommeltiin sen jälkeen valkoiseen villaiseen ohueeseen lautanauhaan,  joka käytettäessä solmitaan takaraivolle. Paitsi hupun, tyypillisempää aikakauden muodille on lettikampauksen puhkeminen hunnun ja leukaliinan kanssa.

Neulakossa on erinomainen dokumentaatio sekä irtoleteistä (PDF) että
kuvitettu ohje niiden (tai oikeastaan oikeastaan hunnun) pukemisesta, mutta joka käsittelee myös irtolettejä. Olen soveltanut ja olen tyytyväinen :)



Romance of Alexander,
Ranska, 1338-44


Willoughby-on-the-woods, 1300
Kuva The Medieval Combat Society


Margaret de Walsokene, Englanti 1349
Kuva
Effigies and Brasses