"Maciejowskin raamatun" vaatetus 1200-luvulta


Maciejowskin raamattu


Cantigas de Santa Maria


Murthly hours

Mekko

Tämä mekkotyyppi on vallan yleisessä käytössä ns. Maciejowskin raamatun (n. 1250) kuvituksissa, tasapuolisesti miesten ja naisten pitämänä. Kastilialainen Cantigas de Santa Maria (1221-1284) esittelee samanlaisia pitkiä paitoja muusikkomiesten pääällä, englantilais-ranskalaisessa Murthly hours-kirjassa (1280-l.) aukkohihallista vaatetta kantavat taas tasapuolisesti miehet ja naiset. Kukoistusaikaansa tämä mekkotyyppi eli ilmiselvästi 1200-luvulla, joskin yksittäinen kuva samankaltaisesta löytyy vielä 1300-luvun lopultakin.

Kuvituksista päätellen tämä mekkotyyppi tuntuu olleen käytössä kaikissa yhteiskuntaluokissa, joskin se Maciejowskin raamatussa kuvataan poikkeuksetta pitkänä -naisilla huikean pitkänä ja maata laahaavana, miestenkin pitkät paidat esitetään suurinpiirtein nilkkapituisina. Maatalaahaavan hameen kanssa ei juuri töitä voisikaan tehdä (oli sitten vyö jonka kanssa helmaa voi hilata ylöspäin tai ei) eli lieneekin tyylikysymys kuvata töitä tekevänkin luokan naistenkin hame ylipitkäksi? Joka tapauksessa, käytäntö saneli tässä tapauksessa helmojen pituuden, nilkat riittävän siveästi peitossa muttei riskiä talloa helmoilleen (mikä tietää pidempää elinikää vaatekappaleellekin!)



Kaava, materiaalit ja tekniikat

Toimiakseen tämä kaava vaati hihan pitkän sauman siirtämistä taakse, suurinpiirtein lapaluun kohdalle tavanomaisen kainalosta aloittamisen sijaan. Tämä ei ollut ihan puhtaasti omaa keksintöäni vaan samassa kohtaa sijaitseva sauma on myös 1200-luvulta peräisin olevassa , pyhän Elisabet Thuringialaisen mekossa ja mikäs sen parempi kuin ottaa mallia aidosta aikakautisesta vaatteesta. Kiilojen määrä oli kankaan määrän "sanelema", kangasta jäi vielä neljän kiilan jälkeenkin sopivasti hiukan yli jotan siitä tuli sitten kaksi kiilaa vielä lisää. Naisten mekoissa ei tätä kiilamäärää kovin usein näe (jos ollenkaan), mutta miesten tunikoissa sitä löytyy ennen ja jälkeen 1200-luvun. Tästä ei ehkä voi vetää ihan täydellisiä johtopäätöksiä, mutta käytäntö on sanonut tämän helmanleveyden olevan mitä parhain jos aikoo muutakin tehdä kuin istuskella ja näyttää nätiltä (kuten vaikka kiivetä aitojen yli!). Lisäksi runsas helmanleveys antaa pientä optista harhaa korvaamaan vähän vähäisempää helman pituutta.

Materiaali on tässä mekossa ohuehkoa villaa. Ruutukangasta ei kovin usein taiteessa näe, mutta arkeologisissa kaivauksissa sitä on löytynyt sieltä sun täältä Lontoosta1 Grönlantiin2, kirjallisissa lähteissä se esiintyy myös tämän tästä ollen välillä jopa ylellisyyslakien säätelemänä3.

Käsikirjoituksien kuvista saa hiukan hassun käsityksen auki olevan hiha-aukon osan sijainnista, itsekin yrityksen ja erehdyksen kautta päädyin siihen että hiha-aukko on auki lähes koko etukappaleen matkalta,olkapäältä kiinninnäistä saumaa on vain pari senttiä -takakappaleen osalta puolestaan koko matkalta. Kuvista sivulta katsottuna auki oleva osa näyttäisi alkavan alempaa, ja tähän ensimmäisessä versiossa päädyttiinkin mutta olosuhteiden pakosta hihan saumaa jouduttiin purkamaan, muuten hihat taakse nostettuna etukappalekin noussut suoranaiselle pussille kaulalle mikä taas ei vastaa kuvituksia ollenkaan (ja on kamalan epämukavaa). Kainalosta alaspäin sivusauma on auki reilun 10 cm.

Saumat on ommeltu kahdella eri langalla ja kolmella eri pistolla. Ensin kappaleet kinni toisiinsa pellavalangalla käyttäen etupistoa tai tarpeen mukaan takapistoa erityistä pitoa vaativissa kohdissa, sitten saumavarojen huolittelu kääntämällä ne päällekäin ja ompelemalla ne tummanruskealla villasekoitelangalla (Regian Stopf- und Beilaufgarn, suosittelen!) käyttäen luotospistoa. Lopputulos ei näy oikeastaan lainkaan oikealle puolelle eli ratkaisua voisi pitää oikein onnistuneena -siitä huolimatta että luotospistojen teko on edelleenkin kovasti hakusessa. :)



1 Textiles and clothing,

2Woven into the earth

3Medieval Broadcloth

     

Päähine, versio 1

Pääliina koostuu yksinkertaisesti vähäsen venytetyn puoliympyrän muotoisesta pellavankappaleesta ja sen suoraan reunaan ommellusta lautanauhasta. Näitä päähineitä Maciejowskin raamatun kuvitukset ovat ihan pullollaan (ja joka esiintyy myös satakunta vuotta myöhemmin Tacuinum Sanitatisissa 1300-luvun lopulta). Enimmin näyttävät olleen alemman säädyn, toisin sanoen työtä tekevien naisten päähineitä.

Tämä versio päähineestä on suoraan lainattu saksalaisen elävöitysryhmän Tempora Nostran sivuilta ja kieltämättä toimivaksi havaittu, pysyy päässä koko päivän vaikka vähän huhkisikin mutta kauniisti sen istumaan saaminen vaatiikin sitten jo joko peilin tai apurin, muuten kankaan reunat jäävät kovin helposti rumasti törröttämään. Hyvä ratkaisu pään peitoksi sinänsä siis, mutta täytyy sanoa että vähän tämän tekemisen jälkee tietooni tullut ns. Pyhän Birgitan hilkka (perusteellinen selostus kirjassa Medieval Clothing and Textiles 4, linkin kuvassa rekonstuktio elävöittäjän päässä) on mielestäni ulkonäöltään ja käytettävyydeltäänkin lähempänä Maciejowskin raamatussa esiintyviä päähineitä.


Päähine, versio 2

Kun hyvät ohjeet ja hieno työselostus pyhän Birgitan hilkasta kerran löydettiin, pitihän senkin tekoa koittaa. Hilkan teko perustuu täysin Joannan Pistoksissa-blogissaan julkaisemaan työselostukseen. Pyrkimys oli olla uskollinen alkuperäiselle, jos nyt hiukan otettiin käytännön sanelemia erivapauksia tässäkin projektissa.

Omani eroaa Joannan tekemästä -sekä alkuperäisestä- siinä, että hilkan puolikkaita yhdistävä aitapistokirjonta on huomattavasti yksinkertaisempi -eli siis ihan vain yksinkertainen aitapisto (tuli kiire!). Lisäksi nauha on tehty peräti kolmesta eri palasta, kun työn edetessä ja pipoa päähän sovitettaessa kävikin ilmi ettei alkujaan leikattu kankaansuikale riittänyt millään asettumaan kauniisti päässä. Tämänhetkinen (vapaana roikkuvan) nauhan pituus on siltikin vain 109 cm eli vähemmän kuin alkuperäisessä on arveltu olleenkaan.

Kuvasta hiukan näkyykin, että omassa versiossani on liväksi käytetty kahta eri pellavaa. Se ei ollut tahallista, iltahämärässä paloja leikatessa ne kyllä näyttivät ihan saman värisiltä... :) Hilkan päänympärys on 54 cm, pari senttiä enemmän kuin alkuperäisellä mikä on tässä tapauksessa ihan hyvä asia. Alkuperäisen mitoilla olisi lopputulos ollut ihan liian pieni -nytkin on hiukan hankaluuksia saada otsahiukset piiloon... Niskahiuksia piilotettaessa on takareunan halkiota sulkemassa melkein pakko käyttää pientä neulaa pitämässä halkiota kasassa. Halkio on omassa hilkassani lähestulkoon puolet pienempi kuin alkuperäisessä, takasauma on jätetty ompelematta n. 4 cm:n matkalta.

Takaisin pukusivulle