Herjolfsnes 38/41-mekko

Kaava

Puvun malli perustuu Grönlannin Herjolfsnesin pukulöytöihin, tarkemmin ottaen pukuihin nr. 38 ja 41. Puvuista nr. 38 oli naisen puku, 41 puolestaan (todennäköisesti) miehen joskin aivan samanlainen yleismalliltaan, oman pukuni olen tehnyt yhdistellen piirteitä näistä kahdesta. Aivan yksi yhteen ei kummankaan kaavan mittoja voinut soveltaa (38 olisi ollut lyhyt, 41 taas liian leveä) joten jouduin hiukan mitoissa muokkaamaan kaavaa itselleni sopivaksi. Mm. kaula-aukko jäi huomattavasti alkuperäisiä pukuja pienemmäksi, nr. 41:n verrattuna peräti 15 cm (vaikka ei sitä kovin pieneksi voi tällä hetkelläkään sanoa, kuten kuvasta näkyy!). Kankaan säästön vuoksi muutamia poikkeuksia kaavaan piti tehdä, nr. 38:ssa sivukiilat olivat vinottain leikattuja mutta olisivat vieneet ihan hirvittävästi kangasta (41:n kohdalla leikkuusuunnasta ei Else Östergardin kirjassa Woven into the earth puhuta mitään) joten päädyin paitsi kangasta säästävään, myös ruutukankaan huomioon ottaen vähemmän silmiä särkevään leikkuutapaan. Kokonaisuudessaan mekkoon meni kolme metriä kangasta.


Kangas ja ompelumateriaalit

Puvun materiaali on siniruudullista villaa, jossa mahdollisesti on mukana hiukan sekoitetta. Alkuperäiset mekot olivat villaa myös, joskin luonnonvärisistä villoista kudottuja. Myös ruudullista kangasta on tosin Grönlannissakin käytetty, kokonaista vaatetta ei ole säilynyt vaan vain palanen jossa on sauma.1 Suunnilleen samanaikaisia ruudullisia kankaita on myös Lontoosta.2

”Yhdistävät” saumat on ommeltu pellavalangalla, saumojen huolittelu taas on tehty tummansinisellä villasekoitelangalla. Alkuperäisissä vaatteissa oli saumoihin käytetty vain villaa. Koska en sattunut löytämään riittävän kestävää ja tiivistä villalankaa ompeluun, päädyin pellavaan, jota varmaankin olisi Grönlannissakin käytetty jos sitä olisi ollut helpommin saatavissa -ja aikomuksenihan ei ollut tehdä tästä erityisesti grönlantilaista vaatetta, vaan pikemminkin, koska muoti noudatteli jotakuinkin yleiseurooppalaisesti samankaltaisia linjoja, hakea enemminkin skandinaavivahteita. Varsinaisia pohjoismaisia löytöjä pellavalangasta villan ompelussa on mm. Bockstenin miehen vaatteista (1300-l. puoliväli) -tai pikemminkin pellavan huonosti säilyvästä luonteesta johtuen vahva oletus että lanka oli ollut pellavaa koska siitä ei ollut mitään jäljellä.3


Ompelupistot

Saumat on pääasiallisesti ommeltu etupistoilla, kainaloista ja muista erityistä kestävyyttä vaativista paikoista takapistoilla. Huolittelu oli tehty kääntämällä saumavarat päällekkäin ja ompelemalla ne luotospistoilla yhteen ja alas. Olkasauma on avattu auki ja luotospistoilla ommeltu kiinni. Kaula-aukko ja hihansuu halkioineen on käännetty ja ommeltu luotospistoilla.


Koriste- ja vahvistenauhat

Kaula-aukossa ja hihansuissa on vahvisteina ja koristeina punottu nauha, jonka tyypistä ei nr. 41:n kohdalla puhuta mitään (siinä vaatteessa se esiintyy vain hihoissa), 38:n kohdalla nauhasta kerrotaan vain sen olevan "braided cord" ja siinä epäillään olleen nauha myös kaula-aukossa. Tässä puvussa olen käyttänyt tuon nauhan virkaa toimittamaan sormeiltua nyöriä. Tekniikan aikakautisuudesta en tosin osaa sanoa, se kun tuntuu olevan suomen ulkopuolella melko tuntematon, en onnistunut löytämään sille edes englanninkielistä nimeä. Hyvä huomata näin jälkeenpäin.

Helmaan ompelin vahvistamaan lautanauhan kolmella laudalla, käyttäen kudetta samalla ompelulankana -siis ommellen sitä mukaa nauhaa kun kudoin, neula roikkuen kuteen päässä. Tuntuu suojaavan helmaa ihan mukavasti, ylipitkä helma kun on tietysti aina  laahaamassa maata  sekä  vähän väliä kengän alla...


Napit

Napeissa on käytetty samaa tekniikkaa kuin Charles du Bloisin pourpointissa (1364?), toisin sanoen kova sisusta on päällystetty kankaalla. Nr. 41:n napit olivat kangastäytteisiä mutten saanut omista yritelmistäni riittävän jämäköitä joten piti turvautua toiseen tekniikkaan... Nappilista on tuettu pellavakaitaleella. Nappeja on kaikkineen 10 per hiha, joka on vähemmän kuin nr. 41:ssä, jossa oli 16 napinreikää. Toisaalta, 10 kpl riitti näihin hihoihin, ei nitä enempää olisi tarvittukaan :)


Vyö ja muut asusteet

Vyö on mustaa nahkaa, itse värjätty! Helat, soljet vyönpää ovat Hiien kissalta, ne perustuvat pääasiallisesti Lontoon löytöihin 1300-luvun puolivälin tienoilta. Vyössä on kahta eri helaa, sijoitettuna tasavälein koko vyön matkalta.

Pussukka on hyvin tyypillistä 1300-luvun mallia tupsuineen. Omani on yksiväristä kangasta ja tupsuja lukuunottamatta koristelematon, mutta jäljelle on jäänyt useita hyvin koristeellisesti kirjottujakin -erityisesti kirkollisista yhteyksistä.4

Huntu

Huntu ja tukkalaite siellä alla on hunnun pituutta lukuunottamatta lähestulkoon suoraa kopiointia Museum of Londonissa esillä olevasta naisen päätä esittävästä patsaasta (kts. sivun reunalla). Pienet hiusnykeröt sivuilla vaan ovat niin söpöt :).

Huntulaite koostuu leukaliinasta (suorakulmainen pitkänmallinen pellavankappale,  n. 40 x 100 cm), ns. barbettesta (ohut pellavakaistale leuan alta pään päälle) sekä ovaalin mallisesta hunnusta. Sekä monesta pienestä huntuneulasta!

1. Woven into the earth, s. 73
2. Textiles and clothing 1150-1450, s. 50-51
3. Bockstenmannen och hans dräkt, s. 45.
4. Larsdatter Medieval and renaissance material culture



Mekon kaava, Copyright © I. Marc Carlson



Romance of AlexanderBodleian Library
MS. Bodl. 264 fol. 204 (1338-44).
Kovin tutunnäköinen vyö!


Naisen päätä esittävä patsas Museum of Londonissa. Kuva linkattu Museum of Londonin sivuilta.