Muinaissuomalaiset arkivaatteet


Historianelävöityksessä tulee aina tasaisin väliajoin hakeuduttua tilanteisiin joissa täytyy tehdä muutakin kuin näyttää nätiltä ykköset päällä, itse asiassa tilanteita joissa ykköset olisivat haitaksi tai jopa vaarallisia -kuten esimerkiksi avotulella kokkaileessa peploksenliepeet lepattaen ja moninkertaiset ketjut ja helminauhat roikkuen missä sattuu... Juhlavaatteet siis juhlavaatteina, ja rötväämistä varten arkivaatekerta jossa ei ole ylimääräisiä killuttimia ja lärpättimiä ja joka saakin vähän nokeentua.

Mekko

Mekko -tai tarkalleen ottaen mekot, alla on saman kaavan mukaan tehty pellavainen "hikipaita"- noudattelee Euran puvun alusmekon kaavaa. Materiaali on vaaleanruskeata toimikassidoksista villaa jota ei oltu vanutettu juurikaan, koristeita siinä ei ole muita kuin tummemman ruskealla aitapistolla kirjotut koristeraidat kaula-aukossa ja hihansuissa. Hihat ovat täyspitkät ja ranteesta melko kapeat eli niitä ei kovin helpolla saa käärittyä ylös -ominaisuus joka olisi kovasti hyödyllinen sottaavissa hommissa mutta toimii se näinkin. Helma on kuvassa vähäsen liian pitkä, sitä lyhennettiin kuva ottamisen jälkeen viitisen senttiä vielä paremman käytännöllisyyden aikaansaamiseksi -täyspitkä kun kerää aavistuksenkin kosteasta nurmikosta vettä joka sitten pakkaa imeytymään helmaa ylöspäin jopa polviin saakka. Ja se ei ole kivaa.

Mekko on ommeltu pellavalangalla (alunperin tarkoitettu nypläyslangaksi), ensin kappaleet ensin yhteen takapistolla, taitettiin erilleen ja kertaalleen vielä itsensä alle ja ommeltiin kiinni. Melko samanlaista tekniikkaa on käytetty Hedebyssä ja Yorkissa.1

Esiliina

Esiliina on villaa sekin, vaaleankeltaista väriltään. Pellava saattaisi olla helpompi ylläpidettävä (mukavampi puhdistaa kun kestää vähän rajummankin pesun), mutta kun sopiva pätkä villakangasta oli passelisti joutilaana vailla järkevää käyttöä tai ajatustakaan sellaisesta, joten se päätyi esiliinaksi. Villalla on kuitenkin aavistuksenomainen kyky hylkiä likaa joten näin jälkikäteen voi sanoa ettei villainen esiliina ollut ihan tuhoontuomittu ajatus, se on pysynyt suhteellisen hyvänä käytöstä huolimatta. 

Hautalöytöjen hienot pronssikoristeiset esiliinat näyttävät olleen muotoonsa kudottuja, sen verran piti antaa periksi autenttisuudessa että tämä kankaanpätkä ei sitä ole vaan siitä on ihan vain yksinkertaisesti reunat taitettu kerran ja päärmätty eikä siinä ole mitään koristeita. Mitat esiliinalla ovat 50 x 90 cm,  tismalleen samat kuin Euran puvun ylenpalttisen koreassa esiliinassa2.

Asusteet

Vyön virkaa toimittaa ihan omin pikku käpälin värjätystä (kuivattu kielonlehti) langasta kudottu pitkä Kaarinan muinaispuvun vyöhön perustuva lautanauhavyö (yksityiskohdat yksinkertaisia lautanauhoja-sivussa), joka sopivasti ulottuu kahteen kertaan ympäri ja sittenkin jää komeasti solmimisvaraa. 

Huivi on ihan tavallinen neliskanttinen pellavanpala, tässä puoliksi eli kolmioksi taitettuna. Todisteita tällaisesta huivinkäytöstä ei ole, mutta luotan tässä maalaisjärkeen -ilman huivia hiukset likaantuvat herkästi, ja lämpimällä aurinkoisella säällä päässä on melkein pakko  olla jotain auringonsuojaa. Askel vielä käytännöllisempään suuntaan olisi ollut pistää hiukset kiinni, vaikkapa letille.


1. Archaeological sewingDark age sitch types
2. Lehtosalo-Hilander: Suomalaisia muinaispukuja