Myöhäisen viikinkiajan mekko n. 1000-luvulta

Kaava, materiaalit ja tekniikat

Kaava on suuntaa-antavasti tuossa ala-oikealla. Mitat siinä tasan tarkkaan eivät ole kohdallaan mutta suuntaviivat sentään sinnepäin...

Myöhäiselle viikinkiajalle tullessa skandinaavityyliset ns. henkselimekot solkineen jäivät pois muodista, ja on oletettu, että vaatetyyli muuttui enemmän eurooppalaiseen suuntaan. Kuvalähteiden kannalta tämä on ihan hyvä ilmiö, sillä vaikka pohjoismaisia kuvalähteitä ei juuri olekaan, esim. Britanniasta läheitä on paljonkin. Anglosaksisissa kuvaläheissä naisten hihat ovat usein ylipitkät,  tämän sivun alimpana vasemmalla olevassa kuvassakin näyttäisi siltä että hihat olisi käännetty hihansuista kaksinkerroin. Tosin tuotakin hihamallia paljon yleisempi 1000- ja 1100-luvun lähteissä on julmetun leveä bliaut-mallin hiha -siis se minkä kanssa on mahdollista kompastua omiin hihoihinsa :) Käytännöllisyyden nimissä tähän mekkoon ei ylimääräisiä lärpättimiä tullut, vaikka sininen väri ja koristemateriaalit ( silkkinen nauha hihansuissa ja kaula-aukossa) aiheen lievään prameiluun antaisivatkin.. 

Mekossa ei siis ole erillisiä etu- ja takakappaleita vaan pitkään kaistaleeseen on leikattu pääreikä keskelle ja siihen vielä pieni halkio jota pitää kiinni pieni solki -jota tosin ei kuvassa hunnun alta näy. Mekon malli on hiukan yksinkertaistetusti sama kuin Skjoldehamnin ja Kragelundin ("ratsastuskiiloja" lukuunottamatta) paidoissa, kummatkin ajoitettu 1000-1100-luvuille.

Mekon materiaali on villaa, suhtellisen ohutta (mahdollistaa kesäkäytön!) ja toimikassidoksista, joskin melko rankasti vanutettua joten ommellessa ei tarvinnut isommin huolehtia saumavarojen huolittelusta. Ompeluun käytettiin luonnonvalkoista pellavalankaa, saumat ommeltiin pääasiassa etupistoin -jossain erityistä pitävyyttä vaativissa kohdissa kuten kainaloissa käytettiin takapistoa. Saumavarojen kangasta ei käännetty kaksinkerroin vaan saumat aukaistiin ompelemalla saumavarat samaisilla etupistoilla. Tähän kyseiseen saumatekniikkaan en ole viikinkiajan (vähäisistä) lyödöistä tietääkseni tullut vastaan, saumavarojen kiinnittäminen luotospistoilla on kyllä ihan dokumentoitu -vedotaan sitten siihen että tämä kangas ei purkaannu joten sitä ei tarvitse erityisesti estää minkä luotospistot tekisivät vallan tehokkaasti. Syyhän ei voi olla siinä etten saa nättiä luotospistoa aikaan vaikka siitä olisi henki kiinni? ;)



Huntu

Huntu tässä puvussa on pitkä, suorakulmainen pellavakaistale, mitoiltaan 45 x 180 cm -joskin leveyttä saisi olla hiukan enemmän, 60 cm voisi olla sopiva. Näin tämä jää vähän ylös niskasta ja tuppaa valumaan alas (kuten kuvassakin on käynyt) -yksi nuppineula ja otsa-takaraivo-suuntainen kangaskaistale tosin ratkaisisivat tämän, mutta aikakauden kuvissa huntu tuntuu olevan kovin löysällä otsaltakin, siihen kuvioon taas ei järin hyvin tiukka nuppineulakiinnitys sovi...

Kuvalähteissä huntu tuntuu olevan paljon pidempikin kuin tuo 180 cm, tuo kun ei millään riitä kainaloon asti kuten alakuvassa olevilla rouvilla ;) Kuriositeettina muuten värillinen, ts. ruskea huntu toisella naisella, niitä ei usein muualla näe -ja kuitenkin 1000-luvun brittiläisissä käsikirjoituksissa niitä tuntuu tulevan vastaan useitakin!

Korut ja asusteet

Koruista päällä tässä on kaulassa killuva hopeakehyksinen "vuorikristallipallo" jollaisia on Ruotsista löytynyt useampiakin -ajoitusta en onnistunut löytämään Ruotsin löydöille mutta Suomesta löytynyt täysin vastaava (kelaa sivun alaosaan) on ajoitettu ristiretkiajalle -otin sen pohjalta siis erivapauden olettaa että ne Ruotsinmaalla menisivät ihan mukavasti myöhäiseen viikinkiaikaan (Historiska museet ei antanut tarkempaa ajoitusta kuin viikinkiaika). Saa toki korjata jos olen väärässä! Sormukset ovat pronssia ja pääasiassa Gotlannista viikinkiaikaisesta aarekätköstä löydettyjen kopioita (alkuperäiset olivat tosin hopeaa).



Cotton Claudius B IV, folio 10, Old English Illustrated Hexateuch, 1000-luvun alku


Valkyria Urnesin kirkosta, 1100-l.


Takaisin pukusivulle