Käytännön vinkkejä lautanauhan tekoon


Langat

Tämä jos mikä on henkilökohtaista, että mistä tykkää. Oman kokemukseni mukaan parhaiten nauhankudontaan soveltuvat villalangat ovat tiukkakierteisiä (toisin sanoen pehmeät, hyvin vähäkierteiset neulelangat kuten Novitan Puro ovat aika tuhoontuomittu ajatus). Seitsemän veljeksen tyylisellä langalla saa jo oikein hyvän nauhan aikaiseksi, mutta tarkkaa historiallisuutta hakevan kannattaa hakea melkoisen paljon ohuempia lankoja. Paksummalla langalla tehdessä kuvio erottuu selkeästi ja valmista nauhaa tulee vauhdilla, tosin virheetkin suorastaan hyppäävät silmille ja nauha saattaa näyttää myös vähän kömpelöltä vaikkei sitä oikeasti olisikaan.

Vastaavasti ohuella langalla kutominen edistyy hitaanlaisesti ja kuviota voi välillä hankala erottaakin, eikä lanka useinkaan kestä toistuvaa purkamista. Silkkilanka tosin tekee poikkeuksen, se on todella kestävää. Kompromisseja kannattaa siis harrastaa ja harkita tapauskohtaisesti että mitä lankaa työhönsä valitsee, vaatteen koristenauhalta vaaditaan esimerkiksi erilaisia ominaisuuksia kuin vyöltä tai vielä raskaamman kulutuksen nauhoilta.

Kudelankana voi käyttää muuutakin kuin mitä on lomilankana käyttänyt, tosin kannattaa ottaa huomioon että kudelanka näkyy nauhan reunoista (ellei kudo tuppilohulpiota) sekä kudotun kuvion suunnanvaihdoskohdista. Monesti toimiva ajatus on käyttää ohuempaa lankaa kuteena, nauhastakin tulee näin ohuempi. Useammassakin historiallisessa nauhassa on käytetty muuten villaisessa nauhassa pellavakudetta. Näkymästä valmiin nauhan pinnalla ei luonnonväristä tai valkoista pellavalankaa oikein voi estää, mutta sekin on toisaalta täysin historiallista...

Kukaan ei ole tästä mainoksesta maksanut, vihjaanpahan vain että omat suosikkini lautanauhalangoista ovat Pirkanmaan kotityön Ohut pirkkalanka sekä Vuorelman Satakieli. :)


Laudat

Materiaali
Ostolautojen sijaan varsin kannattava asia on omien lautojen teko. Askartelukaupoista saa suhtalaisen edullisesti ostettua lennokkien tekoon tarkoitettua vaneria joka ohuimmillaan tulee millin paksuisena -omat lautani tein 1½-millisestä vanerista. Tällä paksuudella jopa 27-lautainen pakka on oikein mukavasti hallittavissa. Vertailun vuoksi sanottakoon, että puutavarakaupan vaneri on ohuimmillaan nelimillistä.
Huom! Historiallisesti korrekteja vanerilaudat eivät kuitenkaan ole! ;)

Jotkut ovat kuulemma tehneet lautoja nahastakin. Eli se tapahtuu niin, että nahkaa kun keittää, siitä tulee kovaa. Kun kovuus ajan myötä vähenee voi laudat keittää uudestaan. En ole koittanut, joten en uskalla sanoa enempää.

Maitopurkkilaudat on se klassinen ehdotus ensimmäisiksi laudoiksi, ja kokemuksen perusteella sanoisin että eipä niissä mitään vikaa. Niistä kannattaa vain tehdä pienet, kun ovat kovia taittumaan eivätkä kerran taituttuaan suoristu millään -mutta pieniähän ovat löytyneet keskiaikaiset ja sitä vanhemmatkin laudat olleet.

Sarvi on kovasti hyvä materiaali lautojen tekoon jos haluaa oikein kunnolla nähdä vaivaa kunnollisen, autenttisen tuloksen aikaansaamiseksi. Kun lehmänsarvea keittää, se pehmenee ja on näin mukavasti halkaistavissa ja prässättävissä levyksi -ja kun se kuivuu, se on taas kovaa, ohutta levyä. Sarvipöly vaan on vaarallista hengittää (hengityssuojain on pop!), ja teurastamoilta suoraan jos sarvia ostaa, niitä tietääksei myydään vain laatikoittain (puoli-ilmaiseksi tosin) -jos haluaa 30-40 sarvea ristikseen ottaa niin en voi kuin nostaa hattua, kyllä se lopulta kannattaa vaikka työtä onkin kamalasti :) Lautoja on tehty lisäksi myös luusta.

Koko
7 x 7 cm on monessakin kirjassa suositelty nelireikäisen laudan koko, jos meinaa useamman kymmenen laudan pakkaa niin kannattaa harkita pienempiä, n. 4x4 cm joka on lähempänä keskiajalla käytettyjen lautojen kokoa muutenkin.

Tekeminen
Summamutikalla ei kannata mennä sohimaan, vaan piirtää ensin laudat materiaalin pintaan (ja tarkistaa vielä sen jälkeen että piirretyt neliöt tosiaan ovat neliöitä...) Vannesaha/sirkkeli on laudantekijän kaveri tässä asiassa, tavallinen saha voipi olla liian tujakka väline ohuelle vanerille tai sarvelle, luu vaatiikin jo metallin työstöön tarkoitetut välineet. Kulmat pyöristetään -nopeimmin se käy nauhahiomakoneella, menee kevyesti koko pakka kerralla. Eipä tosin tavallinen hiekkapaperikaan ole kiellettyjen listalla, mutta sen kanssa täytyy olla tarkkana miten kunkin kulman hioo, että kulmista tulisi edes etäisesti toisiaan muistuttavia.

Reikiä kulmiin poratessa kannattaa porata useampi lauta kerralla. Isohkoa pakkaa ei millään ilveellä voi porata kerralla, joten pakan voi jakaa. Jo poratusta satsista voi ottaa yhden vuoroaan odottavan pinkan päällimäiseksi -näin saa reiät menemään samoihin kohtiin. Poratut reiät pitäisi vielä hioa -olenpa kuullut jonkun puhuvan hiomisen sijaan polttamisestakin, olisi mukavaa tietää että miten sillä tekniikalla tehdyt laudat toimivat. Joka tapauksessa porattujen reikien reunojen siloittaminen on aika tavalla välttämätöntä, rosoiset reunat syövät herkästi langan poikki (ja katkennut lanka on tapaus jota en toivo kenellekään lautanauhan tekijälle...)

Avustavat nauhantekijät

Kyllä. Tästä lajista on kokemusta. Ja *köh köh* kokemuksen syvällä rintaäänellä totean että hamsteria suuremmat lemmikit kannattaa suosiolla lukita toiseen huoneeseen kun mittailee loimilankoja tai pujottelee lankoja lautoihin. Ei nimittäin ole järin hauskaa kun olet melkein valmis pujotuksien kanssa -ja sitten tulee kissa ja sekoittaa laudat ja potkii pois puolet jo rei'issäkin olevista langoista. Avustavia nauhamaakareita ajatellen sido myös laudat kiinni toisiinsa aina kun poistut nauhan äärestä -edes minuutiksi. Innokkaimmat otukset voivat jopa järsiä lankoja poikki, näiden kanssa kannattaa harkita josko vaikka voisi suosiolla siirtyä vaikka kaverin luokse nauhaa tekemään.

Kutominen

Aloittaminen
Vihdoin ja viimein ollaan päästy tähän vaiheeseen. Ensinnäkin kannattaa varautua siihen, että mitä suurimmalla todennäköisyydellä nauhan ensimmäinen 10 cm on täysin painokelvottomassa kunnossa, ja sen saa leikata pois/purkaa kun nauha on valmis. Hiukan oikean näköisen nauhan muodostumista nopeuttaa se, jos langat sitoo lautojen mukaisiin pikku nippuihin, ts. ensimmäisen laudan langat keskenään solmuun, toisen laudan langat omaan solmuunsa jne ja lopulta pujotta vaikkapa kynän tai grillitikun tms. nippujen läpi. Saman voi tehdä myös loimen toiselle päälle, eipähän tule niin helpolla läpitunkemattomia klimppejä loimen loppuun. Samaiseen tarkoitukseen voi käyttää myös nauhapirran näköistä oimen levittäjää (warp spreader), mutta pitkälle pärjää noinkin.

Kierteet
Jos nauhan ohje on sellainen, että se vaatii ryhmittäin kääntämistä toisten lautojen jäädessä aina eteenpäin käännettäviksi, voi olla hyvä jos sitoo aina eteenpäin käännettävät laudat niin, että lankoihin muodostuvat kierteet saa avattua ilman että avaa solmuja -niitä kun ei kuitenkaan saa takaisin samaan kohtaan enää ja liian löysälle/kireälle jäävät lankaniput vaikuttavat tunnetusti tulevaan nauhaan ja sen ulkonäköön. Pätevän oloinen, joskin vielä koittamatta on idea painoista lankanippujen päissä jolloin ne eivät siis olisi varsinaisesti kiinni missään kiinteässä kohteessa ja saisivat purkaa kierteensä melkeinpä itse. Jos selitys meni liian vaikeaksi, katso tästä mitä yritin sanoa.

Oikein kivoiksi kierteiden avaajiksi ovat osoittautuneet myös kalastusvälinekaupasta löytyvät leikarit. Halvalla saa ellei sitten ota niitä kalleimpia, perusmalleilla pärjää hyvin ja hyvin myös toimivat.


Viimeistely

Kuten neuleen, lautanauhankin voi pingottaa. Pinnan pienet epätasaisuudet tasoittuvat kummasti jos nauhan kastelee ja sitten kietoo tiukasti vaikkapa tuolin selkänojan ympärille ja antaa kuivua siinä.


Tulitko hakukoneella? Hyppää etusivulle!