Karvatassut


Latte

Latte, 7 v, on ensimmäinen "oma" kissani. Herra tuli hiukan äkkivaroituksella meille, kaveri soitti löytöeläintalosta todeten että tällainen kissa olisi, hengenlähtö on lähellä. Ja muutama tunti puhelusta minulla oli siis Latte. Oikea kollinjötikkä, korkea ja leveä, pörrökarvalla varustettuna. Kaveri yllätti massiivisuudellaan jo tullessaan, vaikka olikin laihassa kunnossa. Ujostellut ei pätkääkään, vaan alkoi häntä pystyssä tutkia paikkoja ihan sen oloisena kuin kuningas tutkailisi valtakuntansa osaa..

Latte on luonteeltaan ihailtavan suorasukainen. Kaikki tulee mitään peittelemättä, ja kovalla äänellä. Puheliaampaa kissaa harvoin näkee. Rapsutuksen puute ja nälkä (puoli tuntia edellisestä ruokailusta) ovat erityisen suuria metakan aiheita, ja kuuluupa isäntä välillä naukuvan postiluukustakin rappukäytävään niin että kaikki varmasti kuulevat.

Latte on lisäksi kehittänyt "ihanan" tavan herättää. Kun emäntä aamulla osoittaa pieniäkin tajunnan palautumisen merkkejä, on Latte potkimassa ylös -seuraa ja ruokaa, niitä koitetaan saada hellävaraisesti pureksimalla. Ja kun se ei tehoa, on vuorossa hiusten päällä tassuttelu. Onneksi uskoo sentään aika pian että nyt nukutaan vielä.

Latte ulkoilee mielellään valjaissa, joskin on myös mestari valjaista karkaamaan. Latte on vielä siitä omituinen otus, että tulee toimeen koirienkin kanssa oikein hyvin, eivätkä vieraat kissatkaan ole mikään kauhistus (kunhan muistavat sopivasti nöyrät alamaisen elkeet), vieraista ihmisistä nyt puhumattakaan. Latte ei siis stressaa mistään. :o)


Otto

Otto, 5 v, on ihan ehdasti itse löytämäni, pikkukaveri itse asiassa löysi minut. Vein sujuvasti auton kotini vieressä olevalle parkkipaikalle ja oikaisin nurmikon poikki kotio mennäkseni, ja yhtäkkiä näin kissan. Aluksi meinasin että "antaa olla", mutta jostain kumman syystä pysähdyin ja kisu tulla jolkotti luokseni, suoraan jalkoihin kihnaamaan. Otin syliin, huomasin että kaveri on ihan teini vielä, melkein pentu. Ja laihakin, ja korvapunkkinen. Totesin että "Tules, poika. Mennään kotiin". Ja kodiksi kämppäni jäikin, ei pientä kukaan kysynyt Dewistä tai eläinhoitolastakaan jonne ilmoitin pojan löytymisestä. Eivät lähikauppojen seiniinkään laitetut laput tuottaneet tulosta -mustavalkoisesta kissasta kirjoitin mutta ruskeavalkoista minulta silti kyseltiin..?

Otto on hupaisan ristiriitainen tapaus, välillä pikkuvauvaa ja välillä oikein äijien äijää. Muistuttaa Lattea aina säännöllisin väliajoin siitä että talossa on toinenkin kollikissa, ja sitten mennään formulaa pitkin taloa. Osaa ihan ehdasti tehdä kiusaa, tosin harvemmin tekee minulle kuin Lattelle. Lautanauhan kanssa avustamistahan ei kiusaksi lasketa, eihän? :o)

Oton bravuuri on ihmisen käyttäminen välineenä hattuhyllylle kiipeämiseen, eli ensin hypätään ihmisen reiteen kiinni ja sitten siitä jatketaan kiipeämistä olkapäälle josta sitten hypätään hattuhyllylle. Ihan kivaa kun on talvitakki päällä, mutta t-paidan kanssa ei niinkään.

Otto on oikea sylikissa, joka tunke puoliväkisin syliin tilanteessa kuin tilanteessa. Aikansa rapsutuksesta nautiskeltuaaan alkaa muistumaan lapsuus mieleen ja Otto alkaa lussuttamaan, tosin ahkera vieroittamisen yritys on tuottanut sen, että nykyisellään uskoo jo paljon helpommalla ettei lussuttaminen ole isolle kollille sopivaa tekemistä vieläkään. Söpöä, tavallaan.



Deli

Deli on elukoista paitsi kämpän isoin, myös lemmikkiosastosta ainoa tyttöpuolinen ja puolisen vuotta Ottoa nuorempi. Kuten kisutkin, Delikin tuli meille hiukan äkkihälytyksellä mutta meillehän ovat kaikki karvapallot tervetulleita... Siitä se lähti -joskin kouluttamattomassa vuoden ikäisessä sakemanninpenikassa oli alkujaan tekemistä ja on vieläkin. Jossain vaiheessa alkoi epäilyttämään josko ipanaa vaivaa ADHD, hyväntahtoinen kun oli mutta ei keskittynyt pätkääkään. Hevosenvarsan näköisestä koipeliinista kasvoi sitten lopulta iso (65 cm), nätti tyttö jolla on luonnetta ja älyä vaikka muille jakaa mutta myös sitä kuuluisaa tempperamenttia..

Deli on luonteeltaan oikein äijä- enemmän äijä kuin suurin osa uroskoirista. Suuruudenhulluus vaivaa monessakin suhteessa, siinä missä "tavalliset" koirat tyytyvät kantamaan saunanlämmityspuu-tasoisia keppejä, Delillä skaala alkaa metrisistä oksista päätyen jonnekin reidenpaksuisiin, parimetrisiin tukkeihin (ja sitä isompiakin yritetään). Kisuihin suhtautuminen oli alussakin ystävällismielistä mutta lievästi sanottuna uteliasta, jopa siinä määrin että pojilta paloi hermot...

Sittemmin hauva on kai todennut että ne kuuluvat kämpän vakiokalustoon yhtä lailla, vaikka vieläkin joskus koitetaan saada jostakusta leikkikaveria huonolla menestyksellä. Ymmärrettävää kyllä, se ei oikein ole omiaan herättämäään luottamusta kun kymmenen kertaa itsensä kokoinen köntys tulee veturin sulokkuudella suoraan kohti täyttä laukkaa... Toisaalta pojat ilmiselvästi osaavat mytös pistää Delille takaisin ja huomattavan suosituksi leikiksi on muodostunut "juoksuta koiraa" :) Kisujen hoitoon Deli osallistuu varsin äidillisin elkein, varsinkin Ottosta on muodostunut Delille suorastaan oma vauva jonka korvat ja takapuoli pestään aina kun tilaisuus on.


Hemmo

Porukka kasvoi sitten vielä yhdellä pienellä pojalla, kun Hemmo, 3 v, tuli taloon. Alunperin pojan piti tulla vain tarjoamaan kämppäkaverilleen, kovin herkälle ja aralle tyttökisulle, hermolepoa kun rämäpääpoika ei tuntunut antavan hetken rauhaa ja söi vielä tytöltä ruuatkin! Hemmo sepeutuikin muihin rämäpääpoikiin (ja Deliinkin pienen kärttyilyn jälkeen) siinä määrin että meidän kämpistä tulikin Hemmolle ihan oikea, oma koti.

Hemmo on hupaisa pikku taapero, kävelee vähän töpöttäen ja häntä tuntuu olevan jatkuvasti hassulla mutkalla. Kun kuvaan lisätään vielä alkava roikkomaha, lopputulos on enemmänkin pappakissan näköinen mutta se ei kerro ihan koko totuutta. Hemmo on toki ekspertti nukkumisessa ja kovin perso ruuan perään, mutta on myös ekspertti käytännön piloissa kattikavereille ja kova painimaan erityisesti Otton kanssa. Otton ja Hemmon välille onkin kehittynyt hassu isä-poikasuhde -joskin väärinpäin, Hemmo on ottanut paria vuotta vanhemmmasta Ottosta itselleen ottopojan josta pidetään kovin hyvää huolta melkein yli-innokkaastikin pesemällä. Ja sitten taas painitaan, ja kun on painittu tarpeeksi voikin köllähtää vaikka Latten viereen torkuille ja kuorsata vähän :)

Tulitko hakukoneella? Hyppää etusivulle!